YLEISTIETOA SEURASTA

Seuran historia
Tanssiseuratoiminta lähti Valkeakoskella käyntiin vapaan toimintaryhmän muodossa tammikuussa 1992 ja 10.3.1992 perustettiin tanssiurheiluseura Koskin Kampeejat ry.

Tällä nimellä toiminta alkoi syksyllä 1992 ja seurasta tuli rekisteröity yhdistys 30.3.1994. Suomen tanssiurheiluliittoon liityttiin 16.8.1997.

3.2.1994 perustettiin Valkeakoskelle toinen tanssiseura - Spin ry. Toiminta suuntautui pääasiassa kilpailemiseen rock ´n´ rollissa lapsi- ja junioriluokissa.

Koskin Kampeejat ja Spin kävivät rakentavia neuvotteluja seurojen yhdistymisestä syksyn 1998 aikana ja 28.11.1998 Spin yhdistyi Koskin Kampeejiin.

Samalla päätettiin muuttaa seuran nimeä ja 11.1.1999 pidetyssä yleiskokouksessa hyväksyttiin seuran uudeksi nimeksi Tanssiseura Marimba ry.

Vuosi 2007 oli näin ollen seuran 16. toimintavuosi.

Seuran tavoitteet
Seuran toiminnan tärkein tavoite on edistää liikunnan, etenkin tanssiurheilun sekä muun paritanssin leviämistä Valkeakoskella. Seura pyrkii lisäämään etenkin junioritoimintaa.

Seura pyrkii järjestämään harjoituspaikat ja valmennuksen jäsenilleen sekä mahdollisuuksien mukaan informoimaan tanssiurheiluun liittyvistä asioista.

Tavoitteena on saada kaikki ikäluokat mukaan tanssiharrastuksen piiriin.

Tavoitteena on myös olla mukana Valkeakosken kaupungin ja muiden paikallisten urheiluseurojen kanssa toteutettavissa yhteistyöhankkeissa.

Seuran lajit, jäsenistö sekä kilpailutoiminta
Seurassa harrastettaviin tanssilajeihin kuuluivat vuonna 2009 lavatanssi, fusku, rock ´n´ roll, bailatino sekä vakio- ja latinalaistanssit.

Seuran jäsenmäärä oli vuonna 2009 syksyllä 177 aikuista sekä 18 juniorijäsentä. Seurassa oli vuoden 2009 aikana 3 kilpailevaa paria.

Seuran säännöt

TIETOA TANSSILAJEISTA

Humppa

Humpasta on kolme keskenään varsin erilaista perusmuunnelmaa: vaihtoaskelhumppa, kävelyhumppa ja nilkku. Nimen "humppa" keksi Antero Alpola 1950-luvulla radio-ohjelmaan Kankkulan kaivolla; Alpolan kerrotaan poimineen sanan Saksan Oktoberfestistä, jossa paikalliset kuvailivat orkesterin soittoa sanoilla "humpa-humpa-tättärää".

Tanssi oli kuitenkin olemassa jo paljon aikaisemmin eri nimillä, mm. "jatsi", "pisto" ja "foksi". Vaihtoaskelhumppa palautuu todennäköisesti two-stepiin ja kävelyhumppa one-stepiin. Edellinen saapui Suomeen vuonna 1910 ja jälkimmäinen vuonna 1913.

Sitkeästi elävän virheellisen legendan mukaan vaihtoaskelhumpan olisi keksinyt tanssinopettaja Veikko Niemelä vuonna 1959 soveltamalla samban askeleita suomalaiseen humppamusiikkiin. Niemelä itsekin uskoi näin. On tietenkin mahdollista, että jotkut näkivät silloin tämän tanssitavan ensimmäistä kertaa, mutta se ei missään tapauksessa ollut Suomessa uusi.

Nykyään kävelyhumppa ja vaihtoaskelhumppaa ovat eriytyneet, mutta aikaisemmin on tanssittu myös niiden sekoitusta, joissa on otettu vuorotellen vaihtoaskelia ja kävelyaskelia. Muunnelmien keskinäinen suosio on vaihdellut eri aikoina ja eri alueilla. Kävelyhumppa oli sotien jälkeen vallitseva 1950-luvun loppuun asti, mutta sen jälkeen vaihtoaskelhumppa syrjäytti sen suuressa osassa maata pitkäksi aikaa. 1900-luvun lopulla kävelyhumppa alkoi uudelleen vallata alaa Etelä-Suomessa ja on noussut siellä vallitsevaksi tyyliksi.

Pohjoisessa kävelyhumpan suosio on koko ajan ollut vakaampaa. Nilkku on pohjoinen tyyli, Etelä- ja Keski-Suomessa se on harvinainen.

Jenkka

Jenkan kaltaisia tansseja on tanssittu eri puolilla maailmaa. Suomeen se saapui tiettävästi 1800-luvun lopulla vähän nykyisestä poikkeavassa muodossa.

Seuraavassa selostettu tanssin perusversio kehittyi 1900-luvun alussa. Suositeltava tempo on 42--43 tahtia minuutissa.

Foksi

Foksi tarkoittaa suppeassa merkityksessä samaa kuin foxtrot, mutta samaa askelikkoa sovelletaan kaikkeen sellaiseen nelijakoiseen musiikkiin, jolle ei löydy omaa askelikkoa. Myös tango, swing ja latinalaistanssit tanssitaan Suomessa useimmiten foksina. Foksista on näin tullut eräänlainen yleistanssi, joka kattaa valtaosan lavoilla soitetuista kappaleista. Rytmi voi olla melkein mitä tahansa, kunhan se on parijakoista. Kappaleiden nopeus vaihtelee hyvin laajoissa rajoissa. Askelikko toimii kuitenkin parhaiten nopeaan musiikkiin.

Valssi

Valssi on nykyisistä seuratansseista vanhin. Sen jälkiä voidaan seurata ainakin 1500-luvulle asti, joidenkin tutkijoiden mielestä jopa 1200-luvulle. Valssin ikä riippuu osittain siitä, mihin vedetään raja nykyisen valssin ja sen edeltäjien välille. 1700-luvulla tanssi joka tapauksessa levisi eurooppalaisen yläluokan keskuuteen suunnilleen nykyisessä muodossaan, ja porvaristo omaksui sen innolla heti Ranskan vallankumouksen jälkeen. Franz Lanner ja Johann Strauss antoivat sävellyksillään valtavan panoksen valssin suosiolle ja vaikuttivat myös sen luonteeseen nostamalla nopearytmisen version valssin standardimuodoksi.

Tahtilaji on 3/4. Wienervalssin tempo on 60 tahtia minuutissa. Valssista on vuosisatojen kuluessa kehittynyt monia muunnoksia, joiden joukossa on sekä nopeita että hitaita. Hitaimmat, kuten englantilainen ja amerikkalainen valssi, eroavat nopeasta valssista niin paljon, että ne on katsottava eri tansseiksi. Suomessa valssi on perinteisesti soitettu selvästi alle wienervalssin tempon, ehkä siksi että menneinä aikoina tanssilattiasta usein puuttui aitoon wienervalssiin tarvittava luisto.

Tango

Tangosta on kaksi pääversiota: alkuperäinen argentiinalainen tango ja siitä kehittynyt kansainvälinen tango. Ne eroavat toisistaan niin paljon, että niitä on pidettävä täysin eri tansseina. Suomessa niitä on tanssittu suhteellisen vähän.

Argentiinalaisessa tangossa on useita tyylisuuntia. Erot tyylien välillä ovat liukuvia, ja tanssijat itse saattavat käyttää tyylistään eri nimeä kuin sivustakatsojat. Tyylisuunnat ovat yhteydessä sosiaaliseen ympäristöön, jossa tanssia harrastetaan. Tango de salon liitetään tanssisalonkeihin, joissa tavoitellaan arvokkuutta paitsi tanssissa myös pukeutumisessa. Tango milonguero on sosiaalisesti vapaamuotoisempi tyyli, jota nimitetään myös kahvilatangoksi. Orillero on peräisin köyhiltä alueilta ja ilmeeltään vähemmän muodollista ja iloisempaa kuin edelliset. Canyengue on rekonstruktio tangosta sellaisena kuin sitä oletetaan tanssitun 1920- ja 1930-luvuilla. Tango nuevo pyrkii tietoisesti parantelemaan kansanomaista tanssitapaa analysoimalla tanssin rakennetta ja lisäämällä kuvioita, joita kukaan ei ole aikaisemmin älynnyt käyttää. Fantasia on näytöksiä varten kehitetty show-tango, jossa liikkeet tehdään usein ylikorostuneina ja jossa tangoon yhdistetään seuratanssille vieraita aineksia mm. baletista.

Kansainvälinen tango. Tango kulkeutui Eurooppaan 1910-luvulla. Sen erilaisuus herätti kiinnostusta, ja se levisi nopeasti. Osa tanssinopettajista ei kuitenkaan joko ymmärtänyt tanssin ominaisluonnetta tai ei halunnut säilyttää sitä. Seuraavien vuosikymmenien aikana tango sekoittui vallitsevien tanssilajien kuten one stepin kanssa. Tuloksena oli tanssi, josta oli lähes kokonaan kadonnut tangon alkuperäinen olemus. Sen ulkoisissa maneereissa voi nähdä hiukan argentiinalaisen tangon jäljittelyä, mutta liikekieleltään se on selvästi eurooppalainen, oikeastaan lähempänä esimerkiksi foxtrotia kuin alkuperäistä tangoa. Argentiinalaisen tangon oppikirjojen vakioaloitus onkin "Unohda kaikki mitä olet oppinut kansainvälisestä tangosta."

Suomalainen tango. Tangon tulo Suomeen on dokumentoitu tarkasti. Ensimmäisen kerran sitä esittivät julkisesti Toivo Niskanen ja Elsa Nyström 2.11.1913 kello 14 Apollo-teatterissa Helsingissä. Tangoa tanssittiin Suomessa aluksi samaan tapaan kuin muualla Euroopassa, mutta 1930-luvulla tanssinopettaja Inkeri Kare lanseerasi idean tanssia tangoa foksin askelilla, ja tämä tapa vakiintui. Veikko Niemelän mukaan Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa tangoa on tanssittu näin.

Tangomusiikista kehittyi Suomessa omaperäinen versio, jota on osuvasti luonnehdittu yhdistelmäksi alkuperäistä tangoa, slaavilaista melankoliaa ja saksalaista marssimusiikkia. Kun tanssi oli melko hidasta, askeleet yksinkertaiset ja jumputtava rytmi oli epävarmallekin tanssijalle selkeä, tangosta tuli ihanteellinen tanssi aloittelijoille. Tangon suosion oli suurimmillaan niinä aikoina ja niillä alueilla, jolla yleisön keskimääräinen tanssirutiini oli vähäisin.

1980-luvulla tangon ympärille kehittyi volyymiltaan huomattava liiketoiminta. Lähtökohtana oli suomalaisten omaperäinen tangomusiikki, mutta tanssi kytkeytyi siihen erottamattomasti musiikin keskeisenä käyttötapana. Se, että tango todellisuudessa tanssittiin foksina, oli markkinoinnin kannalta vähemmän hohdokasta, joten mainoksissa suomalainen tango esiteltiin myös tanssilajiksi. Kukaan ei tiennyt, mitä se tarkasti ottaen tarkoitti, mutta harva rohkeni myöntää tietämättömyyttään, joten mainos meni täydestä.

Eroa foksin ja tangon välille ruvettiin tavoittelemaan myös käytännössä, mutta kun sitä ei mistään lähteistä löytynyt, eri tahoilla syntyi keskenään varsin erilaisia tarjokkaita suomalaiseksi tangoksi. Erikoistuneimmat muodot ovat etääntyneet sen verran alkuperäisestä foksista, että niitä voitaisiin pitää itsenäisinä tansseina, vaikka niiden ja foksin välillä onkin käytännössä jatkumo välimuotoja. Vaikka osa muunnoksista vähitellen karsiutunee, suomalainen tango on ainakin tällä hetkellä pikemminkin melko heterogeeninen kokoelma erilaisia yksilöllisiä tanssitapoja kuin selkeästi määriteltävä yhtenäinen tanssilaji.

Suomalainen tango tanssina on siis melko uusi ilmiö ja oikeastaan vasta kehittymässä. Jos halutaan olla tarkkoja, kysymys ei edelleenkään ole puhtaasta tangosta sillä samoja variaatioita sovelletaan myös mm. hitaaseen foksiin, rumbaan ja triolimusiikkiin.

Valitettavasti tango on samalla menettänyt roolinsa tanssilavojen helppona sisäänheittotanssina. Nykyään moni mieltää tangon melko vaikeaksi tanssiksi.

Cha Cha

Cha cha cha on alkuperältään kuubalainen populaaritanssi. Musiikin kehitti säveltäjä Enrique Jorrín danzón-mambon pohjalta. Tanssin alkuperäinen nimi oli cha-cha-chá, paino viimeisellä tavulla. Jorrín keksi nimen kuunnellessaan tanssijoiden jaloista lähtevää ääntä.

Tempoksi määritellään eri lähteissä 30-34 tahtia/min. Cha cha chan askelikko kattaa kaksi tahtia. Kaikki tahdit eivät ole musiikissa samanarvoisia, vaan ne muodostavat selviä pareja. Parin ensimmäisen tahdin ykkösiskua nimitetään toisinaan isoksi ykköseksi ja jälkimmäisen tahdin ykkösiskua pieneksi ykköseksi. Säkeen ensimmäisen tahdin ykkönen on iso. Tarkoitus on, että askelikko aloitetaan isosta ykkösestä. Joissain kappaleissa saattaa olla säkeistöjen välissä parittomia tahteja, jotka rikkovat isojen ja pienten ykkösten vuorottelun.

Rumba

Rumba perustuu kuubalaisiin populaaritansseihin. Tanssin nimi juontuu ilmeisesti jonkinlaisesta väärinkäsityksestä: Kuubassa rumba tarkoittaa laajaa ja monimuotoista tanssien ryhmää, jolla kuitenkaan ei ole paljoa yhteistä sen tanssin kanssa, joka meillä ja suurimmassa osassa maailmaa tunnetaan rumbana. Kuuban ulkopuolella rumbaksi kutsuttujen tanssien malleina ovat olleet son ja danzón. Muusikot eivät ole omaksuneet tätä nimeämistapaa vaan kutsuvat rumbatanssiin sopivaa musiikkia yleensä boleroksi.

Rumban askelrytmi on hyvin erikoinen: tahdin voimakkaimmalla osalla eli ykkösiskulla ei oteta askelta, vaan tällä kohtaa tanssissa on hidas painon ja vartalon siirto. Hitaan liikkeen ajoittaminen ykkösiskulle korostaa liikkeen merkitystä, ja juuri tämä efekti saa aikaan rumban erikoislaatuisen sensuellin ilmeen. Ajoitus on kuitenkin useimmille aloitteleville tanssijoille vaikea. Tämä on saanut tanssinopettajat keksimään rumbasta omia versioitaan, jotka ovat kyllä helpompia oppia, mutta joista myös puuttuu alkuperäisen tanssin viehkeys. Maailmanlaajuisesti tunnetuin on Arthur Murrayn neliörumba eli amerikkalainen rumba. Suomessa on opetettu lavarumban nimellä tanssia, jossa askeleet ovat alkuperäiset mutta ajoitus joko yhden iskun edellä tai yhden iskun jäljessä.

Tempoksi määritellään eri lähteissä 25-29 tahtia/min. Soittotapaan kuuluu, ettei ykkösiskua korosteta, pikemminkin sitä pyritään piilottamaan. Tämä voi alussa vaikeuttaa rytmin seuraamista.

Rumbamusiikki (eli bolero) perustuu kuubalaiseen soniin. Sonissa rytmin kantava elementti on klaavi, alun perin puisella instrumentilla soitettu, todennäköisesti afrikkalaisperäinen viisi-iskuinen vaihtojakoinen rytmikuvio. Jotkut muusikot ja tanssinopettajat korostavat klaavin merkitystä edelleen, mutta eurooppalaisessa rumbassa se on käytännössä parhaimmillaankin vain tasajakoisen nelijakoisen musiikin ohessa soitettu polyrytminen taustakuvio. Tanssilavoilla soitetuissa kappaleissa se yleensä puuttuu kokonaan, joten se ei voi lavatanssissa olla rytmin perustana.

Jive

Jive syntyi Britanniassa toisen maailmansodan aikana amerikkalaisten sotilaiden tuomien swing-tanssien (jitterbug, east coast swing) muokkautuessa eurooppalaiseen asuun. Tanssin nimi tulee amerikkalaisesta slangisanasta, joka tarkoittaa "puhua palturia".

Optimitempoksi määritellään eri lähteissä 42--46 tahtia/min. Käytännössä askelikkoa voidaan soveltaa ja joudutaan usein soveltamaan selvästi hitaampaan musiikkiin sen mukaan, mitä on tarjolla. Myös nopeampi musiikki käy, mutta vaatii enemmän taitoa. Tässä esitetyssä vakioidussa muodossaan jiven askelikko sopii suorarytmiseen musiikkiin; se ei toimi kunnolla kolmimuunteisen musiikin kanssa.

Fusku eli lavajive

Fusku on jiven yksinkertaistettu versio. Jiven kahdeksanaskelisesta perusaskelikosta jätetään pois neljä askelta. Fusku sopii siksi huomattavasti nopeampaan musiikkiin kuin jive.

Salsa

Salsa on eräs latinalaisamerikkalaisen tanssin muoto. Se on alun perin kotoisin Kuubasta. Salsaa tanssitaan paritanssina, mutta sitä voi harjoitella myös yksinään. Salsalle ominaista on kissamaisen viettelevä olemus ja nopeat lantion liikkeet.

Salsa-tanssiin liittyy salsa-musiikki. Sana on espanjaa ja tarkoittaa kastiketta. Salsa-musiikin rytmi on tyypillisesti kahdeksanjakoinen. Yleensä tanssissa on kolme askelta neljää iskua kohti. Salsa-tanssijat eivät myöskään liiku lattialla kovin paljon, vaan tanssivat melko lailla paikoillaan.

Salsa jakaantuu kahteen tyylisuuntaan. Niin sanotuissa poikkivartalotyyleissä (cross-body style) nainen ja mies liikkuvat käytännössä toisiaan vastakkain ja toistensa ympäri linjassa koko ajan. Kuubalaisessa salsassa liikerata muistuttaa pyöristynyttä kolmiota. Tunnetuimmat poikkivartalotyylit tunnetaan nimillä New York Style ja Los Angeles Style.

Poikkivartalotyylejä kutsutaan joskus myös kansainväliseksi tyyliksi. Ne eroavat liikeradoiltaan kuubalaisesta parisalsasta. Käytännössä kuubalaista salsaa ja poikkivartalotyylejä voi pitää eri tansseina, joissa on kuitenkin sama rytmi ja samankaltaisia kuvioita.

Suomessa tanssitaan pääasiassa kuubalaista parisalsaa